maanantai 21. maaliskuuta 2011

Suklaamuffinssit


Surffailin netissä ja näin jossain sivubannerissa mainoksen Dr. Oetkerin nettisivuista. Mainoksessa oli kuva herkullisen näköisistä suklaamuffinsseista. Pakko oli siis heti kokeilla :) Nämä muffinssit olivat parhaimmillaan tuoreina, mutta maistuivat kyllä vielä seuraavanakin päivänä.


Taikina:
100 g voita
4 munaa
2 dl sokeria
4 rkl kaakaojauhetta
200 g taloussuklaata (pandan tummasuklaa)
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta


Aloita vatkaamalla munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää vaahtoon sulatettu ja jäähdytetty voi.
Siivilöi kaakaojauhe vehnäjauhojen sekaan ja sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
Lisää jauhot kevyesti nostellen taikinan sekaan. Rouhi suklaa esim. puukon avulla murskaksi ja sekoita taikinaan.
Paista muffinsseja noin 15 minuuttia noin 200 asteessa. Kypsyyden saa kätevästi testattua esim. kakku- tai cocktailtikulla.

lauantai 5. helmikuuta 2011

Runebergin tortut


Tällä ohjeella saat todella meheviä torttuja. Olen tässä käyttänyt silikonista Runebergin torttuvuokaa, mutta yhtä hyvin torttuja voi tehdä tavallisilla muffinssivuoilla. Ohje on peräisin Marien blogista osoitteesta sekasoppa.vuodatus.net.

Tortut (isoja n. 11 kpl):
250g voita tai margariinia
3 dl sokeria
4 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl korppujauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl mantelirouhetta
2 tl kaardemummaa
1 appelsiinin raastettu kuori
2 maustemittaa suolaa
2 tl piparkakkumaustetta
2 dl kermaa
Vadelmamarmeladia, tomusokeria ja tilkka vettä

Aloita vatkaamalla sokeri ja pehmennyt voi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen ja vatkaa hyvin jokaisen jälkeen.
Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan vatkaten. Lisää  lopuksi appelsiinikuoriraaste ja kerma. 
Lusikoi taikina vuokiin ja paista 175 asteisessa uunissa 15-18 minuuttia. Mikäli käytät runebergin torttuvuokia, on paisto aika hieman pidempi, koska taikinaa on enemmän. Anna torttujen jäähtyä hyvin ennen vuoasta irroittamista, etteivät ne hajoa.

Kaiverra jäähtyneiden torttujen päälle kolo ja täytä se reilusti marmeladilla. Sekoita valkoista kuorrutetta varten muutama ruokalusikallinen tomusokeria ja pieni tilkka vettä. Vettä ei tarvita paljon, jottei kuorrutteesta tule liian löysää. Oikean määrän löytää helposti kokeilemalla.



keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Juustosarvet


Tämä on ensimmäinen ohje jonka olen oppinut ulkoa. Nämä ovat myös ensimmäisiä leivonnaisia joita muistan ihan oma-aloitteisesti leiponeeni kotona. Ohjeen olen saanut seurakunnan kokkikerhosta, jossa kävin ala-asteella. Näitä on pakko leipoa aina tasaisin väliajoin. Niitä on ollut mukana kisoissa, leireillä ja jopa työmatkoilla! Ystäväni varmasti tunnistavat mistä on kyse ;)

Ohjeesta tulee noin pellillinen sarvia..
Tarvitset:
5 dl vehnäjauhoja
2dl vettä
35 g hiivaa
1 tl suolaa
1tl sokeria
50 g voita
juustoa täytteeksi
muna voiteluun

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen ja lisää sen jälkeen sokeri ja suola. Sekoita joukkoon osa jauhoista ja lisää sen jälkeen sulatettu voi. Vaivaa mukaan loput jauhoista. Anna taikinan kohota.

Jaa kohonnut taikina kahteen osaan. Kaulitse niistä vuorotellen pyöreä levy. Jaa levy taikinapyörällä tai veitsellä ensi puoliksi ja sen jälkeen X:n mallisesti vielä niin, että levystä tulee yhteensä 6 kolmion mallista palaa. Aseta kunkin palan leveämpään reunaan juustopala. Rullaa kukin siivu leveämmästä kapeampaan päin sarveksi.
Nosta sarvet pellille ja voitele ne kananmunalla. Sarvien päälle voi ripotella koristeeksi juustoraastetta.
Paista sarvia 225 asteessa kunnes ne saava kauniin värin (n.10-15 min).

Tätä ohjetta voi varioida loputtomasti. Täytteeksi voi laittaa mitä vain nakeista katkarapuihin ja juustona voi käyttää tavallisen juuston sijaan vaikka eri makuisia tuore- tai sulatejuustoa. Sarvet onnistuvat myös esim. sämpylä- tai hiivaleipäjauhoista.

maanantai 1. marraskuuta 2010

Jauhelihapasteijat


Joku päivä löysin tieni Pistaasipähkinä-blogiin. Sieltä erään tiistain iltapalaksi pääsivät kokeiluun jauhelihapasteijat. Nämä olivat ihan hyviä peruspasteijoita. Täytettä voi tietenkin itse tuunata oman maun mukaan. Tekovaiheita on monta, mutta ohje on kuitenkin mukavan simppeli.

Rahkavoitaikina:

250g voita
1prk rahkaa (250g)
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
250g jauhelihaa
1 sipuli
2 kananmunaa
1-2dl riisiä
mausteita oman maun mukaan

Ensin valmistetaan taikaina, sillä sen täytyy saada kovettua jääkaapissa.
Eli aluksi paloitellaan pehmeä rasva kulhoon, jossa se sekoitetaan rahkan kanssa tasaiseksi massaksi.

Tämä jälkeen joukkoon lisätään jauhot ja niihin sekoitettu leivinjauhe. Taikinan voi sekoittaa tasaiseksi joko esim. puuhaarukalla tai sitten käsin, mutta sitä ei saa vaivata.
Valmis taikina panellaan tasaiseksi levyksi ja laitetaan muovin sisässä jääkaappiin kovettumaan. Halutessan taikinan voi valmistaa jo vaikka edellisenä iltana.

Täytteen valmistamisen voi aloittaa vaikka riisin ja kananmunien keittämisellä. Sillä aikaa kun ne ovat tuloillaan, voi paistaa jauhelihan ja sipulit pannussa. Jauhelihan voi maustaa haluamallaan tavalla (esim. suola, pippuri, paprika, basilika...).
Kun kaikki täytteen ainekset ovat valmiina, sekoitetaan ne keskenään tasaiseksi täytteeksi.

Jääkaapissa kovettunut taikina kaulitaan noin puolen sentin vahvuiseksi levyksi, josta otetaan pyöreällä muotilla paloja. Muotin halkaisija voi olla noin 10cm. Itse käytin muottina jälkiruokakulhoa.

Valmiisiin paloihin laitetaan täytettä noin ruokalusikallinen. Pasteijan sulkemisen apuna voi käyttää vettä tai kananmunaa, jota voi voidella hieman pasteijan reunalle ennen sulkemista, jotta se kiinnittyy paremmin.

Pellillä pasteijoiden reunoja voi vielä painella haarukalla paremmin kiinni, sekä pistellä niihin reikiä. Pasteijat voidellaan kananmunalla ennen uuniin laittamista.
Pasteijoita paistetaan 225 asteessa noin 10 minuuttia.

perjantai 29. lokakuuta 2010

Zebra Bars- suklaakakku


Viime lauantaina meillä oli tyttöjen illassa tarjolla mm. tätä herkullista Zebra Bars- kakkua, jonka ohjeen löysin AnuLillin blogista. Kakku koostuu brownietaikinasta ja cheesecaketäytteestä.Tämä on todellakin kokeilemisen arvoinen. Se on suhteellisen helppo tehdä ja maku on varmasti mieleen ainakin suklaan ystäville.
Itse käytin paistamiseen pyöreää irtopohjavuokaa, joka oli halkaisijaltaan 20cm.

Brownie:
100 g tummaa suklaata
100 g voita
1 1/2 dl sokeria
1/2 tl vaniljasokeria
3 kananmunaa
1 3/4 dl vehnäjauhoja

Cheesecake:
225 g maustamatonta tuorejuustoa
3/4 dl sokeria
1 kananmuna
4 tl vehnäjauhoja
1/4 tl vaniljasokeria

Ensin valmistetaan brownietaikina. Sulata suklaa ja voi miedolla lämmöllä kattilassa. Kaada sulanut seos kulhoon johon olet mitannut sokerin ja vaniljasokerin. Anna seoksen jäähtyä hetki ja sekoita joukkoon munat ja lopuksi vehnäjauhot.
Kun brownietaikina on valmis, sekoitetaan cheesecaketäytteen aineet keskenään kulhossa.

Irtopohjavuoan pohja on hyvä vuorata leivinpaperilla, jotta kakun saa siitä helpommin irti. Reunat pitää toki voidella.
Vuoan pohjalle levitetään noin 2/3 osaa brownietaikinasta. Tämän jälkeen sen päälle levitetään cheesecaketäyte ja lopuksi pinnalle vielä loput brownietaikinasta.
Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Kakun kuuluu olla hieman "vetelää" keskeltä. Anna kakun jäähtyä rauhassa ennen vuoasta irrottamista.

torstai 21. lokakuuta 2010

Suppilovahveropiirakka






Sain äidiltä rasiallisen suppilovahveroita. Näin syksyisin mikään ei ole niin hyvää kuin sienipiirakka! Sitä onkin tullut tehtyä muutamaan otteeseen. Tällä kertaa se valmistui tällaisella reseptillä:

Pohja:
125 g margariinia tai voita
3 dl jauhoja
1 dl juustoraastetta
½ tl suolaa
loraus vettä

Nypi käsin pohjan ainekset taikinaksi. Lisää lopuksi vähän vettä, sillä taikina vaatii sen muuttuakseen tasaiseksi ja helpommin käsiteltäväksi. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan.

Täyte:
n. ½ litraa suppilovahveroita
1 sipuli
mausteita oman maun mukaan (mm. suolaa, pippuria, paprikaa, kirveliä...)
2 dl vispikermaa
2 dl juustoraastetta
2 munaa

Paista sieniä rasvattomalla pannulla kunnes niistä alkaa neste haihtua. Lisää joukkoon sipuli ja paista vielä hetki. Mausta seos makusi mukaan. Kaada sienet pannulta kulhoon ja sekoita mukaan loput täytteen aineista.
Kaada täyte pohjan päälle ja paista uunissa 200-225 asteessa noin 30-40 minuuttia. Herkuttele!

Sitruunaiset mustikkamuffinssit






Ostin alkusyksystä Hämeenlinnan reissulta mustikkasiirappia. Halusin kokeilla sitä leivontaan ja päätin kokeilla mustikkamuffinsseja. Nämä oli nopea tekaista rankan viikonlopun jälkeen sunnuntai iltaa ilostuttamaan.

Muffinssit:

2 munaa
1 dl raakaruokosokeria
1 dl juoksevaa margariinia
1 dl vispikermaa
2 tl leivinjauhetta
1½ tl vaniljasokeria
2½ dl jauhoja
1 rkl lemon curdia
1 rkl mustikkasiirappia
1½ dl jäisiä mustikoita

Sekoita ensin voimakkaasti puuhaarukalla munat ja sokeri keskenään. Lisää sen jälkeen margariini, kerma, lemoncurd ja mustikkasiirappi. Sekoita lopuksi joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kun taikina on valmis, lisätään jäiset mustikat. Muffinsseja paistetaan 200 asteessa, noin 15-20 minuuttia.