maanantai 1. marraskuuta 2010

Jauhelihapasteijat


Joku päivä löysin tieni Pistaasipähkinä-blogiin. Sieltä erään tiistain iltapalaksi pääsivät kokeiluun jauhelihapasteijat. Nämä olivat ihan hyviä peruspasteijoita. Täytettä voi tietenkin itse tuunata oman maun mukaan. Tekovaiheita on monta, mutta ohje on kuitenkin mukavan simppeli.

Rahkavoitaikina:

250g voita
1prk rahkaa (250g)
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
250g jauhelihaa
1 sipuli
2 kananmunaa
1-2dl riisiä
mausteita oman maun mukaan

Ensin valmistetaan taikaina, sillä sen täytyy saada kovettua jääkaapissa.
Eli aluksi paloitellaan pehmeä rasva kulhoon, jossa se sekoitetaan rahkan kanssa tasaiseksi massaksi.

Tämä jälkeen joukkoon lisätään jauhot ja niihin sekoitettu leivinjauhe. Taikinan voi sekoittaa tasaiseksi joko esim. puuhaarukalla tai sitten käsin, mutta sitä ei saa vaivata.
Valmis taikina panellaan tasaiseksi levyksi ja laitetaan muovin sisässä jääkaappiin kovettumaan. Halutessan taikinan voi valmistaa jo vaikka edellisenä iltana.

Täytteen valmistamisen voi aloittaa vaikka riisin ja kananmunien keittämisellä. Sillä aikaa kun ne ovat tuloillaan, voi paistaa jauhelihan ja sipulit pannussa. Jauhelihan voi maustaa haluamallaan tavalla (esim. suola, pippuri, paprika, basilika...).
Kun kaikki täytteen ainekset ovat valmiina, sekoitetaan ne keskenään tasaiseksi täytteeksi.

Jääkaapissa kovettunut taikina kaulitaan noin puolen sentin vahvuiseksi levyksi, josta otetaan pyöreällä muotilla paloja. Muotin halkaisija voi olla noin 10cm. Itse käytin muottina jälkiruokakulhoa.

Valmiisiin paloihin laitetaan täytettä noin ruokalusikallinen. Pasteijan sulkemisen apuna voi käyttää vettä tai kananmunaa, jota voi voidella hieman pasteijan reunalle ennen sulkemista, jotta se kiinnittyy paremmin.

Pellillä pasteijoiden reunoja voi vielä painella haarukalla paremmin kiinni, sekä pistellä niihin reikiä. Pasteijat voidellaan kananmunalla ennen uuniin laittamista.
Pasteijoita paistetaan 225 asteessa noin 10 minuuttia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti