torstai 1. heinäkuuta 2010

Rasnkanpastillimuffinssit



Tämäkin ohje on alunperin jonkun blogista. Sen löytämisestä on kuitenkin jo niin kauan aikaa, etten muista mistä olen sen napannut. Pieniä muutoksia olen siihen tehnyt.

Taikina (12kpl)
150 g voita tai margariinia
1 1/2 dl sokeria
2 kananmunaa
5 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
150-200g ranskanpastilleja
loraus maitojuomaa

Aloita taikinan tekeminen vaahdottamalla voi ja sokeri. Lisää tämän jälkeen kananmunat yksitellen, voimakkaasti vatkaten. Lisää seuraavaksi joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. 
Rouhi osa ranskanpastilleista pienemmiksi paloiksi ja jätä osa kokonaisiksi. Lisää ne taikinan joukkoon. Taikina on tässä vaiheessa todella kuivaa ja "kökköä", joten lisää joukkoon loraus maitojuomaa. 

Paista muffinsseja 200 asteessa 20-25 minuuttia.

Valkosipulisämpylät


Tämän ohjeen olen joskus bongannut Kettuterroristin blogista, jossa se esiintyi valkosipuli-persiljasämpylöiden nimellä. Mies meillä näitä kotona syö, joten olen suosiolla jättänyt tuon persiljan pois.


Taikina

5 dl vettä
1 ps kuivahiivaa
2 tl suolaa
4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
3 rkl hunajaa
11-12 dl vehnäjauhoja
1 dl öljyä


Lisää reilusti kädenlämpöiseen veteen suola, valkosipuli sekä hunaja. Vaivaa joukkoon jauhot, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Öljy lisätään taikinaan vasta loppuvaiheessa. Kun taikina on valmis, anna sen kohota liinan alla, mieluiten lämpimässä paikassa.


Leivo kohonnut taikina sämpylöiksi, ja anna niiden kohota vielä hetki ennen paistamista. Paista sämpylöitä 225 asteessa kymmenisen minuuttia, kunnes ne saavat kauniin värin.