lauantai 15. toukokuuta 2010

Sitruunapiirakka


Tämä sitruunapiirakan ohje löytyy Anna Bergenströmin kirjasta Joka kokin keittokirja. Sain sen mummultani rippilahjaksi vuonna 2002. Kun aikoinaan ensimmäisen kerran kokeilin tätä, se nousi heti suosikkireseptieni joukkoon. Ainoa huono puoli tässä on, että piirakan täytyy antaa hyytyä seuraavaan päivään. Äkillisen himon iskiessä pitää siis maltaa vielä vuorokausi, ennen kuin pääsee herkuttelemaan ;)

Pohja:
2½ dl vehnäjauhoja
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
150 g huoneenlämpöistä voita tai margariinia

Kirjan ohjeessa pohjataikina käsketää tehdä monitoimikoneella, mutta koska en sellaista omista, olen sen aina tehnyt käsin ja aina se on hyvin onnistunut. Pohjan tekeminen aloitetaan mittaamalla jauhot, sokeri ja vaniljasokeri kulhoon. Tämän jälkeen joukkoon lisätään voi nokareina. Aineet vaivataan nopeasti takinaksi. Taikina ei saa levätä. Se taputellaan heti vuokaan (n 20*25cm) ja sitä paistetaan 200 asteessa noin 12-15 minuuttia, uunista riippuen.

Päälle:
3 munaa
2 dl sokeria
½ dl vehnäjauhoja
1 ison sitruunan kuori
5-6 rkl sitruunamehua

Sillä aikaa kun pohja paistuu valmistetaan päälle tuleva kreemi. Munat ja sokeri vatkataan todella ilmavaksi vaahdoksi. Tämän jälkeen lisätään jauhot, sitruunamehu ja kuoriraaste. Kun pohja on esikypsennetty, kaadetaan sitruunakreemi sen päälle ja paistetaan vielä 10 minuuttia. Kun piirakan ottaa uunista, on kreemi vielä löysää, mutta niin seen kuuluukin olla. Kun piirakka on valmis, annetaan sen siis seisoa vielä seuraavaan päivään, jonka jälkeen se on valmis herkuteltavaksi.

Piirakan voi tarjoilla sellaisenaan, tai esim. tomusokerilla koristeltuna. Piirakkan voi myös leikata valmiiksi paloiksi ja tarjoilla siten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti